Ehdotettujen lainsäädäntömuutosten lisäksi pakkoavioliittojen ennaltaehkäisemiseen ja pakkoavioliiton uhrien tukemiseen tarvitaan myös muita toimia.
Norjan avioliittolakiin lisättiin kesäkuussa 2021 (LOV-2021-06-11-63) säännös, joka koskee ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista silloin, kun kummallakaan puolisolla ei ollut liittymää Norjaan vihkimishetkellä. Uuden säännöksen mukaan näissä tilanteissa ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittua avioliittoa ei tunnusteta. Viranomainen voi kuitenkin tunnustaa avioliiton, jos osapuolet ovat täyttäneet 18 vuotta ja olivat yli 16-vuotiaita avioliiton solmiessaan ja se, joka oli alaikäinen vihkimishetkellä, haluaa avioliiton tunnustetuksi. Avioliitto voidaan tunnustaa myös, jos siihen on painavia syitä.
Ehdotuksen mukaan hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä avioliittoon pakotettu puoliso. Valmistelun yhteydessä on selvitetty sitä, voisiko syyttäjä ajaa avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Ongelmallista on myös se, että avioliiton kumoamista ei voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta ei ole myöskään perusteltua, että siviilioikeudellisessa menettelyssä käsiteltävän avioliiton kumoamista koskevan asian ajaminen säädettäisiin syyttäjän tehtäväksi.
Avioliiton solmimisessa lähtökohtana on se, että avioliitto solmitaan molempien puolisoiden omasta vapaasta tahdosta. Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamissääntely on viesti siitä, että oikeusjärjestyksemme ei hyväksy pakottamalla solmittua avioliittoa. Avioliittoon pakotetulle mahdollisuus pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen myös muutoin kuin avioerolla on tärkeää. .
Avioliiton kumoamista koskevalla hakemuksella ja siitä seuraavalla oikeudenkäynnillä on vaikutusta myös avioliiton toiseen osapuoleen. Tämä voi olla samalla tavoin avioliittoon pakotettu tai hän voi olla henkilö, joka on pakottanut toisen osapuolen avioliittoon. Tilanne on hänenkin kannaltaan erilainen kuin jos kyseessä olisi avioerohakemus. Häntä kuullaan menettelyssä ja hän voi esittää oman näkemyksensä. Myös hänen siviilisäätynsä palautuu siihen, joka hänellä oli ennen avioliiton solmimista.
Jatkovalmisteluvaiheessa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskeva ehdotus on pidetty ennallaan. Laajempi tunnustamatta jättäminen muun muassa rajoittaisi ulkomailla alaikäisenä avioliiton solmineen henkilön mahdollisuutta hakea avioeroa Suomessa, mitä ei ole pidetty perusteltuna. Lainmuutoksen mahdollisia riskejä voidaan ehkäistä ehdotettuun säännökseen liittyvää poikkeusta soveltamalla. Ehdotuksen perusteluja on selostettu laajemmin jaksoissa 4.1.2 ja 5.1.2.
Avioliiton kumoamismenettelystä seuraa yleisille tuomioistuimille uudenlaisia hakemusasioita. Hakemusten määrän oletetaan olevan hyvin pieni, arviolta joitakin yksittäisiä tapauksia vuodessa. Ainakin osassa näistä asiaan osallisten voidaan olettaa saavan oikeusapua. Tuomioistuinasioiden kokonaismäärä ei toisaalta muutu, sillä avioliiton kumoaminen on avioerolle vaihtoehtoinen avioliiton purkamismenettely. Kun kyse on uudenlaisesta asiasta, hakemusten tuomioistuinkäsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuvien kustannusten määrää on vaikea arvioida. Avioeroasiaan verrattuna avioliiton kumoamista koskevan asian tuomioistuinkäsittely on kuitenkin laajempi ja sisältää todennäköisesti myös käsittelyn suullisessa istunnossa. Jos yhden tapauksen käsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuva lisäkustannus olisi yhteensä 5000 euroa ja jos pitkällä tähtäimellä tapauksia olisi 5–10 vuodessa, voitaisiin avioliiton kumoamista koskevien asioiden käsittelystä karkeasti arvioida aiheutuvan 25 000–50 000 euron vuotuinen kustannus valtiolle.